Varo varaosa väärennöksiä

Kauppalehti on sivuillaan julkaissut artikkelin varaosa väärennöksistä, mitä virtaa Suomeen Aasian maista.

Tuoteväärennöksiä on paljastunut Suomeen tulevista varaosista rahtina, pikarahtina tai postilähetyksinä tulleista paketeista.

Aasian maista esimerkiksi autonavaimen kuoria voi saada jopa kymmeniä kertoja halvemmalla, kun Suomesta. Kuorista mitään suurempaa haittaa tuskin on, mutta kuluttajat tilaavat usein myös kalliimpia osia Aasiasta. Näihin osiin kuuluu esimerkiksi turvatyynyjen-, ohjauksen- tai jarrujen osia.

”Eräs maahantuoja kertoo tapauksesta, jossa valmistajan nimissä tilatuissa testauslaitteista puuttui 40 prosenttia kaikesta tarvittavasta elektroniikasta.”

Myös johtosarjoissa on havaittu puutteita. Johtosarjoissa on käytetty esimerkiksi liian vähän kuparia, mikä johtaa johtojen ylikuumenemiseen ja sitäkautta palovaaraan. Turvatyynyissä tai niiden kuorissa havaittuja puutteita on esimerkiksi itse turvatyynyn puuttuminen paketista. Muissa metalliosissa puutteita on lujuuslaskelmissa ja metalliseoksissa.

Väärennettyjä varaosia valuu myös Suomeen jälkimarkkinoille, pienemmille varaosaliikkeille. Väärennettyjä osia kuluttajan on erittäin vaikea eroittaa itse. Joten varovainen osia tilatessa saa olla. Ajoneuvojen turvallisuusvarusteita tilatessaan kannattaa miettiä hetki ennen tilausta ja tarkistaa myyjäsivuston oikeellisuus.

Väärennettyjen osien takana on usein järjestynyt rikollisuus, joten asiakkaan turvallisuus ei ole prioriteetti ykkönen, vaan voittojen maksimointi.

 

Vastaa

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

Related Post

%d bloggaajaa tykkää tästä: