Vakuutusyhtiö IF on kerännyt neljältä vuodelta tietoja erilaisista ajoneuvovahingoista. Poimimme sivulta tiedot koskien tuulilasivahinkoja.
Maalis-huhtikuussa Suomessa eletään tuulilasivahinkojen sesonkia. Tuulilaseja rikkoutuu eniten, kun tiet sulavat ja vaihteleva lämpötila aiheuttaa routavaurioita, jolloin pikkukivet lentävät helposti tyypillisesti perässä ajavan tuulilasiin. Maalis-huhtikuun aikana sattuu yli neljännes koko vuoden tuulilasivahingoista.
Tuulilasin rikkoutuminen on hyvin yleistä – se on itse asiassa toiseksi yleisin autovakuutuksesta korvattava vahinko, kun tarkastellaan vahinkojen määrää suhteessa vakuutusten määrään.
Tuulilasi rikkoutuu useimmin alle kolme vuotta vanhoissa autoissa. Uusien autojen tuulilasit ovat vanhoja tuulilaseja kaarevampia, ohuempia ja kevyempiä, joten lasi halkeaa todennäköisemmin jo pienemmästä iskemästä.
Tuulilasivahinkojen määrä vaihtelee jonkin verran merkeittäin. Keskivertoa enemmän tuulilasivahinkoja sattuu Audeille, Bemareille, Mersuille, Mazdoille, Toyotoille, Hondille ja Chryslereille. Tuulilasi rikkoutuu melkein kaksi kertaa todennäköisemmin dieselautossa kuin bensakäyttöisessä autossa. Tämä johtunee siitä, että dieselautoilla ajetaan tyypillisesti enemmän kuin bensa-autoilla.
Tuulilaseja rikkoutuu eniten perjantaisin. Syy siihen on todennäköisesti viikonloppuliikenne, jolloin maanteillä liikkuu paljon autoja ja malttamattomien kuskien turvavälit saattavat kaventua. Tuulilasi napsahtaa hajalle useimmin 25–54-vuotiaan kuljettajan autosta.
Helpoin tapa välttää tuulilasin rikkoutuminen on pitää riittävä turvaväli edellä ajavaan autoon.
Lähde: IF